Omakotitalot, Rakennusliikkeiden kokemuksia

Christian Söderlund on CLT-rakentamisen uranuurtaja Ahvenanmaalla

Christian Söderlund halusi tuoda CLT-rakentamisen Ahvenanmaalle. Löytääkseen sopivan yhteistyökumppanin hän teki huolellisesti taustatutkimusta. Lopuksi hän otti yhteyttä HOISKOon. Nyt HOISKOn ja Söderlundin yrityksen CLT Ålandin yhteistyö on jatkunut jo vuoden.

– Kunnioitan HOISKOn pitkää kokemusta ja osaamista puurakentamisesta, hän kertoo.

Yhteistyö on sujunut kielestä huolimatta erinomaisesti.

Söderlundin innostus CLT:tä kohtaan välittyy. Into alaa kohtaan on vienyt hänet muun muassa opintomatkalle Italiaan.

– Jos haluat tietää lisää CLT-rakentamisesta, soita! Puhun aiheesta mielelläni, ja opin itsekin uutta jokaisesta keskustelusta. Tavoitteena on kokonaisvaltainen CLT-rakentamisen palvelu materiaalista suunnitteluun ja asentamiseen. Yksinkertaisesti sanottuna: haluamme, että meillä on kokonaisuus hallussa ja että voimme tarjota asiakkaillemme parhaat tuotteet ja parasta palvelua, Söderlund kertoo.

Hän on aiemmin työskennellyt entisöinnin ja perinnerakentamisen parissa.

– Siirtymä hirrestä CLT:hen on helppo, sillä ne käyttäytyvät hyvin samalla lailla ja ovat molemmat kestäviä materiaaleja. Mehän täällä Pohjoismaissa olemme taitavia puurakentajia, mutta puuta voisi käyttää enemmän myös isommissa projekteissa.

CLT Ålandin suurin rakennusprojekti, Silverskär, on saanut paljon huomiota.

– Matkailukeskus on rakennettu CLT:stä ”niin vinoon kuin osasimme”, jotta se sopisi perinnemaisemaan ja näyttäisi vanhalta navettarakennukselta, kertoo Söderlund.

Mahdollisuuksia on paljon.

Ympäristökysymykset tärkeimpiä

Söderlund kiinnostui CLT:stä erityisesti sen ympäristöystävällisyyden takia.

– Materiaali on turvallinen niin rakentajalle kuin asukkaallekin tarjoten terveellisen ympäristön. Vanhat, luonnonmukaiset pintakäsittelyt, kuten pellavaöljymaalit ja munatemperamaalit, sopivat erinomaisesti CLT:lle, mikä vähentää talon kemikaalikuormaa. Muita etuja ovat rakenteen ääneneristävyys ja CLT:n kyky sitoa ja luovuttaa kosteutta, mikä luo miellyttävän sisäilman. Puutaloissa viihtyy hyvin: tämä on osoitettu myös tutkimuksissa, Söderlund kertoo.

Kun materiaali lisäksi on kestävä, hän näkee sen tulevaisuuden valoisana.

– CLT on tulevaisuuden rakennusmateriaali ja se, mitä käytetään, hän uskoo vahvasti.

Vettä kestävä materiaali puusta pitävälle

Kiinnostus materiaalia kohtaan on ollut Ahvenanmaalla suurta ensimmäisen vuoden aikana, ja ensimmäiset projektit ovat onnistuneet hyvin.

– Yksi talo kärsi vesivahingosta pian valmistumisen jälkeen. Vesiputki meni rikki, ja yhteensä 27 kuutiota vettä valui taloon kuuden tunnin aikana. Korjaustyöt kestivät pari viikkoa. Usean kuukauden seurannan jälkeen kuusi eri puolueetonta tahoa on tehnyt talossa kosteusmittauksia todeten, ettei kosteutta enää ole. CLT kestää vettä uskomattoman hyvin, ja jos se kastuu, se on kuivauksen jälkeen entisellään. Se ei ole yhtä herkkä vedelle kuin perinteiset puurakennusmateriaalit, mitä ei ehkä vielä tiedosteta, Söderlund kertoo.

Ainoa asia, mitä hän painottaisi, on julkisivun suojaaminen silloin, kun haaveilee talon rakentamisesta aivan meren rantaan.

– Meriveden vaikutuksesta julkisivu vanhenee nopeammin. Muuten ei ole tarvetta julkisivun suojaamiselle, Söderlund vastaa kysymykseen siitä, pitääkö jotakin erityistä ottaa huomioon rakentaessa.

CLT sopii myös erinomaisesti isompiin rakennuksiin kuten halleihin ja kerrostaloihin. Ruotsissa on esimerkiksi rakennettu 20-kerroksisia kerrostaloja CLT:stä.

Jos pitää puusta, on CLT Söderlundin mielestä ehdottomasti paras valinta.

– Ja sen kannattaa antaa näkyä. Puupinta on niin kaunis, ettei sitä ole syytä peittää kipsilevyillä, hän lisää.

Lisäksi tällöin menettää puun hyviä ominaisuuksia.

– Kun muiden rakennusmateriaalien hinnat ovat nousseet, on CLT:n hinta laskenut. Tämä tekee siitä tällä hetkellä kilpailukykyisen materiaalin. Palaute on ollut loistavaa, eikä materiaalissa ole mitään haittapuolia, Söderlund toteaa lopuksi.

Jos olet kiinnostunut rakentamaan CLT:stä Ahvenanmaalla, ole yhteydessä Christianiin. Hän lupaa myös tarjota kupin kahvia!

Kuvissa elementit on tuettu Stedox-asennustuella, jota suosittelemme asiakkaillemme elementtien asennukseen. Lue lisää Stedox-tuesta aiemmin julkaistusta artikkelistamme ja Stedoxin sivuilta.

Artikkelit aihealueittain

Uutisarkisto

Tarjouspyyntö dynaaminen


    Huom! Liitteiden maksimikoko yhteensä 20 MB. Suurten liitetiedostojen lähettämisessä saattaa kestää 20-30 sekuntia. Klikkaa lähetä-painiketta kerran ja odota kunnes saat ilmoituksen onnistuneesta lähetyksestä.