Asiakastarinat, clt-pienkerrostalo, Rakennusliikkeet

Laadukkaita vuokra-asuntoja CLT-massiivipuusta

“CLT vastaa vuokra-asuntomarkkinoiden kasvaviin laatu- ja ympäristövaatimuksiin”, sanoo vuokra-asuntojen asiantuntija Jaakko Tokola Findea Oy:stä.

Kokkolaan valmistui elokuussa 2023 erityisesti opiskelijoille suunnattu vuokratalokohde, jonka asuntoihin jonotettiin kuumeisesti. Kahdesta luhtitalosta muodostuvan As Oy Pilotin rakentamisen lähtökohtana ovat olleet ekologisuus ja korkea laatu. Ne lähtevät ulkoseinämateriaalista, CLT-massiivipuusta.

– CLT mahdollisti kokonaan muovittoman rakennuksen ja hengittävän seinärakenteen, sanoo kohteen rakennuttajan, Findea Oy:n, hallituksen puheenjohtaja Jaakko Tokola.

Kaikki 26 asuntoa ovat yksiöitä. Kauneus ja laatu jatkuvat sisällä asunnoissa niin massiivipuisissa ulkoseinissä kuin muissakin materiaaliratkaisuissa.

Yläkerran asunnoissa luksusta ovat yli neljän metrin huonekorkeus ja sen mahdollistamat parvet. Luonnonvalon maksimoivat liki lattiaan ulottuvat ikkunat. Kiintokalusteita on enemmän kuin yksiöissä tyypillisesti.

 

CLT-vuokrataloja kampuksen kylkeen

Tilan tuntu on Jaakko Tokolan mukaan yksi keskeisimpiä asioita, joita vuokra-asunnoissa arvostetaan. Tässä kohteessa yläkerran asuntojen huonekorkeus on yli neljä metriä.

Liki 20 vuotta toiminut Findea on merkittävimpiä vuokra-asuntojen tarjoajia Kokkolassa kaupungin jälkeen.

Yrityksen toiminta-ajatuksena on rakentaa ja vuokrata laadukkaita pientaloja rivitaloista paritaloihin. Uusia asuntoja se rakentaa 20–50 vuodessa.

Ensisijaisesti opiskelijoille suunnatut luhtitalot ovat uusi aluevaltaus.

– Kun kohdetta lähdettiin suunnittelemaan ammattikorkeakoulun kampuksen lähelle, päätimme kokeilla, miten tällaiset asunnot kiinnostavat opiskelijoita. Vaikka asuntojen hintataso on hieman korkeampi, niin kiinnostus onkin ollut todella kovaa. Nykypäivän opiskelijat haluavat laatua ja yksilöllistä asumista, Tokola sanoo.

Hakemuksia tuli moninkertaisesti enemmän kuin asuntoja oli tarjolla. Ne onnekkaat, jotka asunnon saivat, pääsivät muuttamaan elo-syyskuussa. 90 prosenttia asukkaista on opiskelijoita.

Asunnot ovat saaneet asukkailta paljon hyvää palautetta.

– CLT pääsee oikeuksiinsa, kun sen näkee paikan päällä. Puupinnan kauneus koskettaa asuntoon astuessa, kuvaa Tokola palautetta.

 

Kaunis rakennus ja materiaali herättivät laajasti huomiota kokkolaisten keskuudessa jo rakennusaikana, ja asuntojen vuokraaminen kiinnosti muun muassa valtakunnallisia toimijoita.

Vuokra-asuntotarjonnassa iso aukko

Tokola näkee, että vuokra-asuntomarkkinoilla on koko Suomessa valtava vajaus uudemmista, hyvälaatuisista vuokra-asunnoista, nimenomaan pientaloista. Juuri tätä aukkoa Findea kursii kiinni asuntotuotannollaan omalla alueellaan.

– Korjausvelka kasvaa vanhoissa asunnoissa koko ajan, ja uusien vuokra-asuntojen suhteellinen määrä on vähentynyt. Ja kun rakennustavasta puhutaan, niin vuokra-asuntomarkkinoilta on puuttunut kokonaan energiatehokas rakentaminen: massiivipuu, puurakentaminen ja maalämpö. Lähtökohtaisesti on tehty betonista, hän sanoo.

– Maailma on kuitenkin muuttunut ja muuttuu koko ajan. Vuokra-asunnoilta vaaditaan yhtä lailla laatua ja ympäristöystävällisyyttä.

 

“Me arvostamme tätä ekologista materiaalia. Rakentamisen nopeus ja materiaalin kauneus sekä laatu ajavat kaiken muun edelle.”

Ekologisuuden vaatimus ei tule hänen mukaansa pelkästään asunnonhakijoilta.

– Vuokra-asuntorahastoilla on tiukat ympäristökriteerit. Massiivipuinen asuntoyhtiö on paljon helpompi myydä rahastolle kuin joku muu.

Tämä on yksi keskeinen syy, miksi Findea valitsi materiaaliksi CLT-massiivipuun, sillä yritys myy kohteitaan myös rahastoille.

Massiivipuu vastaa niin asuntoa etsivien kuin vuokra-asuntorahastojenkin laatu- ja ympäristövaatimuksiin.

As Oy Pilotti

  • Sisältää kaikkiaan 26 yksiötä kahdessa luhtitalossa.
  • Rakennusten ulkoseinät ovat CLT-elementtejä. Kantavat rakenteet ovat betonia.
  • CLT-elementtien puupinta on jätetty näkyviin sisällä ja ulkona. Ulkopinnassa on vaakauritus.
  • Ulkopintaan on tehty tehtaalla maalin tarttumista parantava plaanaus. Julkisivun pintakäsittelynä on läpikuultava petsaus. Sisäseinät on käsitelty läpikuultavalla vahalla.

Artikkelit aihealueittain

Uutisarkisto

Tarjouspyyntö dynaaminen


    Huom! Liitteiden maksimikoko yhteensä 20 MB. Suurten liitetiedostojen lähettämisessä saattaa kestää 20-30 sekuntia. Klikkaa lähetä-painiketta kerran ja odota kunnes saat ilmoituksen onnistuneesta lähetyksestä.