Laukaan CLT-koulussa ekologista ovat sekä seinät että sisältö
Satavuon koulu on Suomen ensimmäinen ekokoulu ja ensimmäinen HOISKO CLT:n toimittama koulurakennus. Koululla on harvinainen OKKA-säätiön Kestävän kehityksen sertifikaatti, jonka on saanut vain kaksi alakoulua Suomessa. Yksi keskeinen kriteeri on toimitilojen ympäristöystävällisyys. Ekologisuus lähtee rakennusmateriaalista ja ulottuu aurinkopaneeleista käytännön toimintaan. Arkisen …
Laukaan CLT-ekokoulu houkuttelee lapsiperheitä
”Tässä rakennuksessa niin lapset kuin aikuisetkin voivat hyvin.” Vuonna 2018 käyttöön otettu CLT-rakenteinen Laukaan Satavuon ekokoulu on osoittautunut niin vetovoimaiseksi, että oppilasennusteet paukkuvat. Koulun suunnittelun lähtökohtana oli “sadaksi vuodeksi sadalle oppilaalle.” Nyt, kuudentena toimintasyksynä, oppilasmäärä on esikoululaiset mukaan lukien 141. Rakentamisen …
Kuortaneen urheiluopistolle jo toinen liikuntahalli CLT:stä
“Ensimmäisestä massiivipuuhallista saadut kokemukset tekivät materiaalivalinnasta helpon.” Kuortaneen urheiluopistolla eli Kuortane Olympic Training Centerissä otettiin huhtikuun alussa käyttöön jo toinen CLT:stä rakennettu liikuntahalli, LähiTapiola Areena. Hallin pituus on 65 metriä, leveys 30 metriä ja kerrosala 2400 neliötä. Kolme vuotta sitten valmistunut telinevoimisteluhalli, …
“HOISKO CLT:n palvelu teki vaikutuksen ja toi säästöä”
CLT-kahvilan rakennuttamisesta tuli samalla kymmenien opiskelijoiden oppimisprojekti ja insinööriopiskelijoiden opinnäytetyö. Kun rakennusmateriaaleja kilpailutetaan, voivat palvelu ja yhteistyön mielekkyys nousta hyvinkin keskeiseen rooliin. Tämän totesivat Karelia-ammattikorkeakoulun insinööriopiskelijat Niina Hiltunen, Juho Leppänen ja Kiril Pippola, kun he puntaroivat Pohjois-Karjalan Marttapalvelut Oy:n uuden Marttakahvion CLT-elementtitarjouksia. …
Terveellinen ja toimiva paloasema CLT:stä
CLT-elementti on arkipäiväistynyt julkisessa rakentamisessa koulujen ja päiväkotien rakennusmateriaalina. Massiivipuurakentamista kunnissa ovat edistäneet niin rakentamisen nopeus kuin materiaalin ekologisuus sekä sisäilma- ja terveyskysymykset. Uuden askeleen CLT otti julkisessa rakentamisessa, kun HOISKO CLT sai toimitettavakseen massiivipuuelementit Lappeenrannan uudelle keskuspaloasemalle Lauritsalaan. Sen rakennuttaja ja …
Ympäristöministeriön puuohjelman hankintaopas on tietopaketti puurakentamisesta kiinnostuneille kunnille
Puurakentaminen kiinnostaa kuntia, mutta tietoa puurakentamisen erityispiirteistä ja hankinnasta tarvitaan. Ympäristöministeriön puurakentamisen ohjelma vastaa huutoon. Se on juuri julkaissut kunnille suunnatun hankintaoppaan, joka tarjoaa tuhdin tietopaketin teollisen puurakentamisen erityispiirteistä hankinnan valmistelusta toteutukseen. Ohjelma jalkautuu ensi vuonna myös kuntakiertueelle. Nyt kunnilla onkin ainutlaatuinen …
Närpiössä nautitaan avarasta ja valoisasta hyvän fiiliksen CLT-koulusta
Puun rauhoittava vaikutus ja kaiuton äänimaailma yllättivät iloisesti. Närpiön kunnan keskustassa kohoaa mäki, jonka päältä kylää katselee uusi ja komea maamerkki, yläkoulu. Mustalla puulaudoituksella verhotun rakennuksen ulkonäkö on veistoksellinen ja ylväs. Kolmikerroksiselle rakennukselle antavat ilmettä symmetriset ikkunarivit, jotka kahmivat sisään luonnonvaloa. Sisällä …
Tuulivoimayhtiö Ilmatar valitsi ekologisen CLT:n
Alajärven huolto- ja vierailukeskus on kaunis katseenvangitsija. Tuulivoimayhtiö Ilmatar Energyn tontilla Alajärven Louhukankaalla tulijan yllättää metsän keskelle noussut katseenvangitsija. Samaan aikaan tuulimyllyjen kanssa alueelle on rakennettu yhtiön huolto- ja vierailukeskus, jota voi sanoa näytteeksi taidosta, kekseliäisyydestä ja puun kauneudesta. Rakennus toimii ennen …
“CLT:stä on helppo suunnitella ja rakentaa”
Miten sovitetaan yhteen toiveet ja tontti? Arkkitehti Kaisa Hirvaskoski-Leinonen evästää, että tonttia hankkiessa on tärkeä tietää, mitä talolta haluaa ja sallivatko tontti ja kaava sen, mitä halutaan. Suunnittelija onkin hyvä ottaa projektiin mukaan jo aikaisessa vaiheessa – mielellään jo tontin etsinnässä. – …
Hyvin suunnitellut kuormat tekivät Alvarin koulun CLT-elementtien asentamisesta sujuvaa
Kuortaneen pieneen kuntaan Etelä-Pohjanmaalle nousee lyhyen ajan sisällä jo toinen suuri CLT-kohde. Kirkonkylän Alvarin uusi CLT-koulu valmistuu syksyksi 2021. Aivan läheltä löytyy Kuortaneen urheiluopisto, jonka suuri Lem-Kem-voimisteluhalli on myös CLT:tä. Molempien elementit on toimittanut HOISKO CLT. Alvarin koulun uudisrakennuksen taustalla ovat entisen …
- 1
- 2