Yleinen

“CLT Finland Oy kerää puun ympärille osaajien arvoketjun” – Ilkka 24.1.2017

“Ensimmäiset erät ristiinlaminoitua massiivipuuta, CLT:tä, ovat valmistuneet”,

projektipäällikkö Maarit Liikala julkistaa Ilkka-lehdessä Johanna Heikkilän kirjoituksessa HOISKOssa käynnistyneestä “CLT:n hyödyntämisen arvoketjun selvittäminen”-hankkeesta. Hallituksen puheenjohtaja Jukka Peltokangas täydentää kysyntää olevan mittavistakin kohteista. HOISKO tähtää kuitenkin CLT-rakentamisen tunnetuksi tekemiseen myös tavallisessa omakotirakentamisessa ja haluaa esiintuoda tuotteen monipuolisuuden laajoine jatkojalostusmahdollisuuksineen. Yhteistyö- ja arvoketjun vahvistaminen Leader Aisaparin tukeman hankkeen avulla on konkreettinen toimi kohti älykästä asumista sekä ekologisen ja turvallisen tuotteen uusia hyödyntämistapoja. Tavoitteena on lisäarvon tuominen sekä CLT:tä käyttäville asiakkaille että yhteistyökumppaneille.

Parhaillaan HOISKO etsii kumppanuuksia CLT:n jatkokäsittelijöistä sekä osaajista erityisesti suunnittelu- ja arkkitehtipalveluiden, teknologian, asumiseen ja rakentamiseen liittyvien palvelujen, talotekniikan, komponenttien sekä ovi-, ikkuna- ja eristevalmistuksen alueilta. Liikala toteaa yhteydenottoja yhteistyömahdollisuuksista tulleen kiitettävästi ja kannustaa edelleen matalan kynnyksen yhteydenottoon mikäli materiaali ja siihen liittyvä liiketoiminta kiinnostaa.

Juuri nyt HOISKO CLT:tä on matkalla asiakkaille, vientihyväksynnät ovat käsittelyssä ja viimeistelytyöntekijöitä kaavaillaan palkattavaksi kevään aikana.

Uutisarkisto

Tarjouspyyntö

    Suuren liitetiedoston lähettämisessä saattaa kestää kauan. Klikkaa lähetä-painiketta vain kerran ja odota kunnes viesti on lähetetty.