CLT-omakotitalon saa avaimet käteen -toimituksena HOISKO CLT:n yhteistyönverkoston kautta
Vaikka HOISKO CLT on elementtitoimittaja, sen ympärillä on yhteistyökumppanien verkosto, jonka kautta CLT-omakotitalon saa samalla tapaa kuin talopaketin, vaikka avaimet käteen -toimituksena. Yhteistyökumppaneiltamme löytyy valmiita CLT-talomallistoja. Liikkeelle voi lähteä myös joko valmiista piirustuksista tai tai aloittaa talosuunnittelun aivan alusta yhteistyöarkkitehtimme kanssa. Rakentajayhteistyökumppanimme …
HOISKO CLT -elementeistä valmistettuja minitaloja hankitaan nyt etätyötiloiksi ja lisäneliöiksi
Poikkeusvuosi on saanut ihmiset satsaamaan pihapiirin rakennuksiin. Uusi ilmiö on erillisen lisärakennuksen hankkiminen etätyötilaksi ja kotitoimistoksi. HOISKO CLT:n yhteistyökumppaneiden valmiit mutta muunneltavat minitalot vastaavat tähän tarpeeseen. Vaikka CLT mielletään omakotitalojen ja isojen kohteiden materiaaliksi, se antaa aivan uudenlaisia mahdollisuuksia myös erilaisten minitalojen …
Stedox kehitti helppokäyttöisen asennustuen CLT-elementeille
Miten seinäelementtien asennuksen voisi tehdä helpommin, nopeammin ja turvallisemmin? Kysymys alkoi pyöriä Markus Sundströmin mielessä hänen asentaessaan elementtejä rakennustyömailla kymmenisen vuotta sitten. Siitä alkoi kehitystyö. Ensin syntyi Stedox eli uusi menetelmä betonielementtien asentamiseen, sitten Stedox Support -puuelementtien asennustuki, jonka puurakentajat ovat ottaneet …
Puupalkinto 2020 -yleisöäänestyksen voittajatalo Meteoriitti HOISKO CLT:stä
HOISKO CLT -elementeistä rakennettu puutalo Koivula Meteorite eli Meteoriitti on vuoden 2020 Puupalkinto-kilpailun yleisöäänestyksen voittaja. Puuinfon vuosittain järjestämä kilpailu nostaa esiin korkealaatuista, suomalaista puuarkkitehtuuria ja puukohteita, joissa puuta on käytetty innovatiivisella tavalla. Meteoriitista ei innovatiivisuutta puutu. Kontiolahdelle, Kolin kupeeseen, rakennuttu talo jäljittelee …
HOISKO CLT -elementin palosuojaukselle sertifiointi
HOISKO CLT haluaa taata elementeilleen tutkitusti luotettavan palosuojan parhaasta sisäilman laadusta tinkimättä. Siksi olemme testauttaneet HOISKO CLT -elementin palonsuojauksen riippumattomassa tutkimuslaboratoriossa. Selvitys tehtiin yhteistyössä palosuoja-aineen valmistajan, Nordtreatin, kanssa. NT DECO -palonsuoja-aineella käsitelty HOISKO CLT -elementti todettiin ja sertifioitiin euroluokan B-s1,d0 vaatimusten mukaiseksi. …
Petolahden lukio valmistuu CLT:stä
Vaasalainen rakennusliike WasaCon Oy rakentaa parhaillaan upeaa lukiota CLT:stä Maalahden kunnassa sijaitsevaan Petolahden kylään. Projektin elementtitoimittajaksi valikoitui HOISKO CLT etenkin siitä syystä, että HOISKOn elementit olivat juuri rakennussuunnitelmien mukaisia. – Projektissa oli määritelty, että CLT-elementtien on oltava reunaliimattuja, mikä HOISKOn tuotteiden kohdalla …
Julkisessa rakentamisessa on edessä puuloikka – Kuntia tuetaan rahalla ja opastuksella
Kunnilta edellytetään rajua ja ripeää panostusta puurakentamiseen päästöjen hillitsemiseksi. Liki puolet, 45 prosenttia, julkisista uudisrakennushankkeista tulisi toteuttaa puusta jo vuonna 2025. Viime vuonna osuus oli 15 prosenttia. Edessä on siis todellinen puuloikka. Syyskuussa julkistettuja kansallisia tavoitteita edistää ja toteutumista seuraa ympäristöministeriön Puurakentamisen ohjelma. Teollista tuotantoa tarvitaan – Kuntien …
CLT sopii julkiseen rakentamiseen – kaavoitus on hyvä keino edistää puurakentamista
Puurakentamista kunnissa voidaan edistää monin tavoin, mutta kaavoitus on yksi konkreettinen keino tukea sitä. Oikeanlaisella kaavoituksella voidaan muodostaa puurakentamisalueita, kun tietyt alueet tai tontit osoitetaan puurakennuskohteiksi. Kunnilla on mahdollisuus – ja myös oikeus kaavoittaa alueita, jotka on varattu pelkästään puurakentamiselle. Syyskuussa aiheesta …