Omakotitalot

CLT-omakotitalon saa avaimet käteen -toimituksena HOISKO CLT:n yhteistyönverkoston kautta

Vaikka HOISKO CLT on elementtitoimittaja, sen ympärillä on yhteistyökumppanien verkosto, jonka kautta CLT-omakotitalon saa samalla tapaa kuin talopaketin, vaikka avaimet käteen -toimituksena.

Yhteistyökumppaneiltamme löytyy valmiita CLT-talomallistoja. Liikkeelle voi lähteä myös joko valmiista piirustuksista tai tai aloittaa talosuunnittelun aivan alusta yhteistyöarkkitehtimme kanssa. Rakentajayhteistyökumppanimme toteuttavat rakennushankkeet asiakkaan toivomaan valmiusasteeseen.

Yhteistyökumppanimme ovat perehtyneet CLT-rakentamiseen, joten he osaavat käyttää CLT:n monipuolisia mahdollisuuksia hyödyksi ja tietävät myös sen, millaisilla ratkaisuilla CLT-talon rakentamisessa voidaan säästää merkittävästi rahaa. Verkoston sujuva yhteistyö tekee myös rakennusprojektista sujuvan.

 

CLT-elementistä syntyy niin moderni kuin perinteinenkin omakotitalo

CLT-omakotitalo antaa elämiselle paloturvalliset, terveelliset ja hengittävät raamit.

Sisustamisen kannalta mielenkiintoisia mahdollisuuksia antaa se, että CLT:hen voidaan yhdistää muita materiaaleja ja isoja ikkunoita.

CLT-kodista saat juuri sen näköisen kuin haluat. Sellaista kotia ei ole, johon ei CLT-elementti kävisi.

– Suunnittelu antaa mahdollisuuden panostaa yksilöllisiin ja näyttäviin ratkaisuihin, mutta sen voi toisaalta tehdä hyvinkin taloudellisella budjetilla. Kannattaa miettiä, miten paljon suunnitteluun haluaa panostaa. Hyvä suunnittelija pystyy tekemään ratkaisuilla ison säästön rakentamiseen, sanoo Maarit Liikala HOISKO CLT:ltä.

 

Sandra ja Alex halusivat hengittävän ja kauniin CLT-kodin

Omakotitalon HOISKO CLT:stä voi saada kuin talopaketin avaimet käteen
Sandra ja Alex menevät muuttopäivänään naimisiin.

Lähihoitajaksi juuri valmistunut Sandra Björkstöm ja infrahuoltotyöntekijä Alex Grankulla muuttivat upouuteen CLT-kotiinsa, 83,5-neliöiseen paritaloasuntoon, 9. tammikuuta 2021. Ihan tavallinen muutto sei ei ollutkaan, sillä muuttopäivästä tuli myös heidän hääpäivänsä.

Kun Sandra ja Alex alkoivat etsiä sopivaa paritaloa, he eivät tienneet mitään CLT:stä. Siihen heidän tutustutti Blockhusin Thomas Byggmästar.

Thomas ja hänen poikansa Jonas Byggmästar ovat rakentaneet omakotitaloja HOISKO CLT -elementeistä myyntiin parin vuoden ajan. Suunnitteilla oli juuri paritalo Västerbyhyn, Luotoon.

– Olen myynyt ja rakentanut eri talopaketteja vuosia, mutta kun CLT tuli Suomen markkinoille, kiinnostuin heti. Uskon, että CLT-taloilla on tulevaisuutta, Thomas Bybbmästar sanoo.

 

CLT-kodin sisustustyöt tehtiin itse

Sandraa ja Alexia kiinnosti mahdollisuus asua talossa, joka on rakennettu aidosta raaka-aineesta. Toiveeksi kun oli asetettu terve talo, jossa on raikas ilma.
Kaupat syntyivät toukokuussa, ja elementit tulivat tontille syyskuun alussa.

Talon suunnittelu oli Rakennussuunnittelu Dahlfeltin ja Ab Blockhus TB:n yhteistyötä.

– Olimme tyytyväisiä valmiiksi suunniteltuun pohjaratkaisuun. Elementti on jätetty näkyviin sekä sisä- että ulkoseinässä. Ulkopinnassa on uritus, joka tuo seinään hirren näköä.

Sandra ja Alex valitsivat sisustusvalmiiksi rakennetun vaihtoehdon.

– Thomaksella oli valmis konsepti, jossa hinnat oli määritelty etukäteen. Valitsimme sisäseinävärit, lattiamateriaalit, laatat ja muut sisustusratkaisut ja asensimme ne itse. Tällä konseptilla pystyimme vaikuttamaan hintaan ja sisustusmateriaaleihin.

Hankkeen toteuttamistavassa he pitivät erityisesti siitä, että kokonaisvastuu oli rakennusliikkeellä, mutta ostaja sai valita materiaalit itse. Kodissaan he arvostavat avaria tiloja ja hienoja seinäpintoja; CLT:ssä aitoutta ja hengittävyyttä.

– Tätä ratkaisua voimme suositella lämpimästi kaikille. Tämä on terve talo puusta.

 

CLT-talon rakentaminen ei ole talopakettia vaikeampaa

Thomas Byggmästar ja Jonas Byggmastar rakentavat HOISKO CLT -elementeistä taloja myyntiin
Thomas Byggmästar ja Jonas Byggmästar rakentavat HOISKO CLT -elementeistä taloja myyntiin

CLT-talojen kysyntä on Thomas Byggmästarin kokemuksen mukaan viime vuosina lisääntynyt.

Koska materiaali on uusi, moni kaipaa siitä kuitenkin konkreettisia kokemuksia ja haluaa päästä sekä näkemään että koskemaan materiaalia itse.

Suurin osa haluaa talon avaimet käteen. Lisääntymässä on kuitenkin se, että talo hankitaan rakennuttajalta sisustustöitä vaille valmiina. Tämä asiakaskunta on kasvanut parissa vuodessa ja tulee edelleen kasvamaan.

– CLT-talon hankkiminen ei ole perinteistä talopakettia vaikeampaa. Suunnittelu on hyvin tärkeää. Jos se on tehty hyvin, niin hankinta on jopa helpompaa kuin tavallisen talopaketin, sanoo Byggmästar.

Tekijöitä ja ideoita sinun kotisi toteuttamiseen HOISKO CLT:n tietopankista

HOISKO CLT:n sivuilta saat lisätietoa CLT-rakentamisesta ja löydät CLT-taloihin erikoistuneiden yhteistyökumppaniemme yhteystiedot. Yhteistyökumppanimme auttavat sinut mielellään alkuun omassa CLT-talohankkeessasi.

Inspiraatiota ja ideoita voit hakea myös asiakkaittemme CLT-talojen kuvista HOISKO CLT:n Instagramista. Asiakkaittemme CLT-omakotitalojen Instagram-tilien osoitteita löytyy myös sivuiltamme.

Artikkelit aihealueittain

Uutisarkisto

Tarjouspyyntö dynaaminen


    Huom! Liitteiden maksimikoko yhteensä 20 MB. Suurten liitetiedostojen lähettämisessä saattaa kestää 20-30 sekuntia. Klikkaa lähetä-painiketta kerran ja odota kunnes saat ilmoituksen onnistuneesta lähetyksestä.