Linnavuori on sisustajan ja rakentajan oma unelmakoti CLT:stä
Sisustussuunnittelija Riikka Välimäki ja rakennusalan ammattilainen Valtteri Välimäki rakennuttivat kolmannen oman kotinsa CLT-elementeistä. Rakennushankkeeseen he ryhtyivät, koska perhe oli kasvanut ja Valtteria oli jo pitkään kiinnostanut massiivipuu rakennusmateriaalina. –Valtteri on työssään nähnyt monenlaisia rakennuksia ja halusi selvittää, millaista rakentaminen CLT:stä on ja …
Sisustussuunnittelijan vinkkejä CLT-kotiin
Sisustussuunnittelija-yrittäjä Riikka Välimäki tekee Sisustan -yrityksensä kautta sisustussuunnitelmia ja konsultointeja uudisrakentajille sekä remontoijille. Hän asuu itsekin CLT-kodissa. Tällaisia vinkkejä hän antaa CLT-kotia suunnitteleville. Sisustus lähtee seinistä Kun valitset materiaaliksi CLT:n, valitset kauniin, lämpimän pinnan. Sitä ei lähtökohtaisesti kannata peittää, vaan ainoastaan …
Konkarirakentaja ennustaa CLT:n suosiolle pystyjyrkkää nousua
Jyväskyläläisellä Rakennusliike Taveka Oy:llä on parhaillaan nousemassa kaksi mielenkiintoista, isoa omakotitaloa massiivipuuelementeistä. Kohteet ovat ensimmäiset, jotka Taveka toteuttaa CLT:stä. Toimitusjohtaja Veikko Kristo ja koordinaattori Jarmo Juusela tarttuivat moderniin massiivipuuelementtiin ilman epäilyjä. Miehet ovat massiivipuurakentamisen konkareita, joilla on vuosikymmenien kokemus hirsirakentamisesta. CLT on heidän …
Ensimmäinen CLT-kohde osoitti rakennusliikkeelle elementin edut
Huolellinen asennus- ja kuormajärjestyksen suunnittelu teki runkovaiheesta sujuvan. Porvoossa otettiin marraskuun lopussa käyttöön massiivipuisista CLT-elementeistä rakennettu, 2700-neliöinen Metsätähden päiväkoti. Näyttävän ja kauniin rakennuksen rakennuttaja on Porvoon toimitilajohto. Päiväkoti oli pääurakoitsijalle, Rakennusliike Kalevi Suntio Oy:lle, ensimmäinen CLT:stä toteutettu kohde ja samalla tehokas oppitunti …
Kotilehto – valmiita minitaloja ja saunoja CLT:stä
Vaikka CLT:stä pystyy rakenteellisesti rakentamaan suuria, arkkitehtonisilta ominaisuuksiltaan vaativia julkisia kohteita, se soveltuu todella hyvin myös erilaisiin pienempiin rakennuksiin. Siitä mainio esimerkki ovat Kotilehdon yksilölliset massiivipuurakennukset. Kotilehdon toiminnasta huokuu rakkaus puurakentamiseen. Kun CLT:n valmistusta käynnistettiin Suomessa, Jaakko Sukarin kiinnostus heräsi. Hän näki, …
Koti ja kesämökki CLT:stä samassa paketissa
Järvenrantatontilta, metsän keskeltä, löytyy viiden erillisen CLT-rakennuksen harmoninen kokonaisuus: päärakennus, sauna, autotalli ja kaksi muuta pienempää rakennusta. Talonväki sanoo niitä hotellihuoneiksi. Ne ovat perheen poikien omat tilat: toinen asuu jo vakituisesti muualla. Naapureita ei ole lähellä, mutta luonto on sitäkin lähempänä. Kaupunkiin …
Suomalaistutkimus osoitti puun selkeän vaikutuksen hyvinvointiin
Puisessa huoneessa ärtymys ja ahdistuneisuus alenivat vertailuhuoneeseen verrattuna Miten puu vaikuttaa ihmiseen? Onko puun käytöllä rakennus- ja sisustusmateriaalina vaikutusta hyvinvointiin? Näitä asioita haluttiin selvittää Luonnonvarakeskuksen ja Tampereen yliopiston Wood for Good -tutkimushankkeessa. Tutkimus on kansainvälisestikin laajin, mitä aiheesta on tehty. Tutkimustulokset osoittavat, …
Puun hinnannousu tasaantui – oman CLT-kohteen hankintaan on nyt hyvä aika
Viime keväänä puurakentamista kohtasi ennennäkemätön tilanne. Raaka-aineella oli sellainen veto viennissä, että puun saaminen vaikeutui kotimaassa. Siitä lähti myös raju raaka-aineen hinnannousu. Sama ikävä yllätys koski koko rakennusalaa ja kaikkia rakennusmateriaaleja. Moni omakotitaloa suunnitteleva laittoi tästä syystä rakennusunelmansa jäihin. Ne, jotka rakensivat, …
Närpiössä haluttiin rakentaa puusta: CLT-koulu täytti toiveet ja alitti kustannusarvion
Kun Närpiön kaupungissa tuli eteen uuden, noin 300 oppilaan yläkoulun rakentaminen, oli päättäjillä toive puurakennuksesta. Vaakakupissa painoivat erityisesti vihreät arvot ja halu päästä pieneen hiilijalanjälkeen. Koska kyseessä on iso kohde, ainoana järkevänä ratkaisuna pidettiin alusta saakka massiivipuuelementti CLT:tä. Uuden rakennuksen sai …
CLT on vastuullinen ja ympäristöystävällinen rakennusmateriaali
Rakennusmateriaalia ja sen toimittajaa valitessaan tekee samalla valintoja, jotka liittyvät ympäristön, ilmaston ja ihmisten hyvinvointiin. HOISKO CLT:n ristiinlaminoitu massiivipuuelementti on vastuullinen valinta kaikilla mittareilla tarkasteltuna. Sen valitessaan valitsee ympäristöystävällisen, terveellisen ja uusiutuvan materiaalin, jossa käytetty puu on peräisin vastuullisesti kasvatetuista, PEFC-sertifioiduista suomalaisista …