Ajankohtaista, Omakotitalot, Vapaa-ajan asunnot

Koti ja kesämökki CLT:stä samassa paketissa

Järvenrantatontilta, metsän keskeltä, löytyy viiden erillisen CLT-rakennuksen harmoninen kokonaisuus: päärakennus, sauna, autotalli ja kaksi muuta pienempää rakennusta. Talonväki sanoo niitä hotellihuoneiksi. Ne ovat perheen poikien omat tilat: toinen asuu jo vakituisesti muualla.

Naapureita ei ole lähellä, mutta luonto on sitäkin lähempänä. Kaupunkiin on kuitenkin matkaa vain kymmenen kilometriä.

– Tässä vaiheessa, kun lapset aikuistuvat ja tukka alkaa vähän harventua, ihmiset taitavat yleensä maksaa viimeiset lainansa pois. Me sen sijaan otimme vähän lisää ja ryhdyimme rakentamaan, naurahtaa isäntä.

Kun näin huikea tontti tuli vastaan, oli pakko toimia. Paikka on koti ja kesämökki samassa paketissa. Auton nokan kääntyessä työpäivän jälkeen metsän reunustamalla kotitielle työpäivän kiire ja hektinen arki jäävät taakse. Luonto hemmottelee silmää ja sielua. Luonnonmukainen rakennusmateriaali istuu maisemaan. Paikka on rauhan tyyssija.

– Ei täältä Espanjaan tarvitse lähteä, sanoo isäntä osoittaen järvimaisemaa, joka avautuu makuuhuoneeseen täyden seinän laajuisesta ikkunasta. CLT:n elävä, rauhallinen pinta antaa näkymälle kauniit raamit.

 

CLT mahdollisti ideoiden toteuttamisen

CLT tarjosi mahdollisuuden idearikkaan isännän visioiden toteuttamiseen.

– Eihän mistään muusta materiaalista tällaista olisi saanut aikaan, hän sanoo.

Päärakennus on pelkistetyn kaunis ja katto korkealla, jotta ”ajatuksilla on tilaa lentää”. Sivuseinien korkeus on kolme metriä, ja sen päälle katto nousee vielä jyrkästi viiden metrin korkeuteen. Koko järven puoleinen sivuseinä ja toinen päätyseinä ovat lasia. Kaikki sisätilojen pinnat, myös sisäkatto, ovat CLT:tä.

Muut rakennukset ovat samaa tyyliä pienemmässä koossa. Hotelleissa on nukkumaparvet, joissa voi unta odotellessa katsella taivasta kattoikkunoista.

 

CLT-seinän tunnelma elää vuodenaikojen mukaan

Puupinta on jätetty sisällä kauttaaltaan näkyviin ja käsitelty lipeällä, jotta se ei tummuisi. Ulkovuoraus on sen sijaan tehty lehtikuusesta juuri siitä syystä, että sen halutaan ajan saatossa harmaantuvan.

– Eikä tarvitse koskaan maalata, isäntä sanoo.

CLT-pinta ja ikkunoista sisään tuleva luontomaisema istuvat harmonisesti yhteen.

– Luonto on kaunis kaikkina vuodenaikoina. Myös CLT-seinän tunnelma elää vuodenaikojen mukaan. Se on pintana rauhoittava ja pehmeä. Kesällä CLT-seinä tuo valoisuutta.

 

HOISKO CLT:llä suunnittelu sujui

Kun keidasta lähdettiin suunnittelemaan, ei CLT ollut perheelle entuudestaan tuttu. Sitä isäntä lähti tutkimaan tarkemmin tallennettuaan Pinterestiin mielenkiintoisen CLT-rakennuksen kuvan.

– Siinä vaiheessa alkuperäinen suunnitelma hirsirakentamisesta jäi. CLT antaa arkkitehtuurisesti niin paljon mahdollisuuksia. Eihän siinä ole kuin taivas rajana.

HOISKO CLT löytyi elementtien valmistajaksi Googlen avulla.

Ihan perinteiseen tyyliin kohdetta ei suunniteltu. Isäntä nimittäin suunnitteli kokonaisuuden itse 3D-versiona. Siinä vaiheessa syntyi kaverin avulla myös video, jolla suunnitelma selvitettiin vaimolle.

– Ajatukset menevät niin yksiin, ettei sieltä tullut sanomista ideoistani.

HOISKOssa piirustukset saivat muotonsa suunnittelija Matti Yli-Sissalan käsissä. Isäntä antaakin tunnustuksen ammattilaiselle, joka osasi homman.

Mistään suunnitellussa ei tarvinnut tinkiä, sillä CLT taipuu arkkitehtuurisesti hyvin luoviin ratkaisuihin.

 

Pelkistettyä ja simppeliä CLT:llä

Rakennusten sijoittelu tontille suunniteltiin tarkasti niin, että kaunein osa jätettiin koskematta. Ikkunapinta järven suuntaan haluttiin maksimoida.

Rantakaava saneli rakennuksen maksimikooksi 80 neliötä. Se on päärakennuksen koko.

– Oikein sopiva meille. Nykyään monet talot ovat ihan turhankin isoja, isäntä sanoo.

Lisätilaa saatiin nuorten miesten omista pikkutaloista, jotka antavat heille samalla omaa rauhaa.

Kaikki on yhdessä tasossa, eikä mitään ylimääräistä ole haluttu rikkomaan rauhallista tunnelmaa. Kynnyksiä ei ole, eikä välioviakaan ole tarvittu muualle kuin niihin tiloihin, joissa on tapana käydä yksin.

Sähköjohtojen tilat oli porattu jo tehtaalla valmiiksi elementtien sisään, joten sähköjohdot jäivät piiloon eikä pintavetoja tarvinnut tehdä.

– Koska huonetila on niin korkea, jotain akustiikkaa pehmentävää pitää vielä miettiä.

 

Rakentamista ilman aikataulupaineita

Kaikkien rakennusten elementit tulivat HOISKOsta tontille samalla kerralla ja ne asennettiin muutamissa päivissä. Muut vaiheet on toteutettu osaurakoina.

Vaikka elementtien asennus oli nopeaa, mitään aikatauluja perhe ei ole halunnut rakentamiselleen asettaa.

– Töissä riittää projekteja. Täällä ei ole tehty projektia vaan kotia.

CLT:tä hän voi suositella erityisesti monipuolisuuden vuoksi.

– Hintakin oli oikein kilpailukykyinen.

 

CLT sopii sisäkattoonkin

Kohde osoittaa, että CLT:n käyttö on mahdollista myös katossa. Tämä kiinnostaakin monia rakentajia. Tässä kohteessa haluttiin tehdä CLT:llä näyttävä, holvimainen sisäkatto.

Kantavana kattonakin CLT:tä voidaan toki käyttää, mutta se vaatii vahvan materiaalipaksuuden.

– Yleensä kantavana rakenteena käytetäänkin muita ratkaisuja, ja näkyvä sisäkatto tehdään ohuemmasta, 90-millisestä CLT:stä, kertoo Matti Yli-Sissala.

CLT-kattoa suunnitellessa on hyvä ottaa huomioon, että valaistuksen sijoitus on mietittävä jo ennen elementtien valmistusta, jotta tarvittavat johdotukset voidaan tehdä elementteihin.

 

 

 

 

Artikkelit aihealueittain

Uutisarkisto

Tarjouspyyntö dynaaminen


    Huom! Liitteiden maksimikoko yhteensä 20 MB. Suurten liitetiedostojen lähettämisessä saattaa kestää 20-30 sekuntia. Klikkaa lähetä-painiketta kerran ja odota kunnes saat ilmoituksen onnistuneesta lähetyksestä.