Asiakastarinat, CLT-asennukset, liiketilarakentaminen, Vastuullisuus

“HOISKO CLT:n palvelu teki vaikutuksen ja toi säästöä”

CLT-kahvilan rakennuttamisesta tuli samalla kymmenien opiskelijoiden oppimisprojekti ja insinööriopiskelijoiden opinnäytetyö.

Kun rakennusmateriaaleja kilpailutetaan, voivat palvelu ja yhteistyön mielekkyys nousta hyvinkin keskeiseen rooliin. Tämän totesivat Karelia-ammattikorkeakoulun insinööriopiskelijat Niina Hiltunen, Juho Leppänen ja Kiril Pippola, kun he puntaroivat Pohjois-Karjalan Marttapalvelut Oy:n uuden Marttakahvion CLT-elementtitarjouksia.

He toimivat Joensuun Kauppatorille valmistuneen kahvilan työmaalla rakennuttajan tehtävässä Marttapalveluiden toimitusjohtaja Heli Hjälmin oikeana kätenä ja vastasivat muun muassa kilpailutuksista.

– CLT-elementtitarjouksissa hinnoilla ei suurta eroa ollut, mutta palvelulla sitäkin enemmän. HOISKO CLT erottui selkeästi muista, ja päädyimme esittämään sitä elementtien toimittajaksi, sanoo Hiltunen.

– HOISKO CLT:n kanssa toimiessa erottui se, miten asiakkaaseen otettiin kontaktia. Tuli välittävä fiilis ja sellainen tunne, että meitä halutaan auttaa ja olla mukana hankkeessamme. Se oli todella tärkeää, varsinkin, kun hankkeessamme ei ollut aiempaa CLT-kokemusta, Pippola sanoo.

– HOISKO ja siellä kontaktimme Jukka Peltokangas hoitivat asian todella hyvin, ja saimme valtavasti apuja ja neuvoja, sanoo Leppänen.

– Tärkeitä olivat esimerkiksi vinkit pintakäsittelyyn. Kosteisiin tiloihin meille ehdotettiin halvempaa ja hengittävämpää ratkaisua kuin mitä alkuperäinen suunnitelma oli. Siinä toimittaja ajatteli meidän etuamme sen sijaan että olisi vain myynyt kalliimman ratkaisun. Myös nostolenkkien palautusajassa joustettiin, porukka listaa.

Marttakahvio oli opiskelijoille avaus CLT-rakentamisen maailmaan. KUVA Miika Räätäri

Martat haastoivat opiskelijat yhteistyöhön

Pohjois-Karjalan Marttapalvelut halusi tarjota CLT-kahvilansa rakennushanketta oppimisprojektiksi alueen oppilaitoksille erityisesti siksi, että rakennusmateriaalina oli uudehko, kovassa kasvussa oleva rakennusmateriaali, CLT. Karelia-ammattikorkeakoulun opiskelijat Hiltunen, Leppänen ja Pippola valmistuvat pian rakennus- ja yhdyskuntatekniikan insinööreiksi. Projekti oli samalla heidän opinnäytetyönsä.

– Kun tulimme mukaan, piirustukset olivat jo valmiina ja rakennusmateriaali valittu. Lähdimme laskemaan, mitä tarvitaan ja mihin aikatauluun ja aloimme pyytää tarjouksia eri toimijoilta. Kaiken kaikkiaan oli todella iso yllätys, miten suuri merkitys on myynti- ja yhteistyötaidoilla ja toimittajien halukkuudella viedä omaa tuotettaan eteenpäin. Näissä tuli vastaan valtavan suuria eroja, he kertovat.

 

Elementtien asennus tehtiin yhteistyökumppani Puuartisti Oy:n tiloissa. KUVA Miika Räätäri

CLT on armollinen ja helposti työstettävä materiaali

CLT:stä hanke opetti heille paljon. Aluksi oli tutustuttava esimerkiksi siihen, miten elementit varastoidaan työmaalla, miten ne asennetaan ja millaiset ikkunat kannattaa hankkia, kun ne upotetaan huullokseen.

– Elementtien asentaminen osoittautui todella nopeaksi, sanoo Leppänen.

Sekin todettiin, että CLT-elementti on helppo ja armollinen materiaali työmaalla. Vaikka erilaiset aukot ja läpiviennit tehdään jo tehtaalla, työmaallakin elementtejä on tarvittaessa helppo työstää.

– Toki betoniakin voi piikata, mutta se vie aikaa ja tuo työmaalle pölyä ja melua, ja vastaan tulee myös teräs betonin sisällä. Jos taas CLT-elementtiin pitää tehdä reikä, se onnistuu yksinkertaisesti porakoneella, vertaa Pippola.

– Jos jotain muutostarpeita työmaalla tuli, oli helppo sanoa, että “Sehän on vain puuta”. Sitä paitsi: onhan CLT myös todella kaunista, sanoo Hiltunen.

CLT-elementtien asennusta. Ammatillinen ohjaaja Henri Kuronen (vas) ja opettaja Miika Räätäri ohjaavat Noppa 2 -rakennuksen alapohjaelementin siirtoa paikalleen. Oikealla logistiikan opettaja Iiro Haverinen. KUVA Riveria-ammattiopisto

Arvokasta CLT-osaamista uusille ammattilaisille

Projektin läpivienti oli kolmikolle iso rutistus muun koulutyön rinnalla. Vaivannäkö kuitenkin kannatti. He ovat erittäin kiitollisia Martoille siitä, että saivat mahdollisuuden olla mukana ja saada arvokasta kokemusta.

– Oli mukava olla mukana konkreettisessa projektissa. Tämä opetti valtavasti hankkeen läpiviennistä ja siitä, mitä kaikkea siinä pitää ottaa huomioon, summaa Leppänen.

– Hankkeessa pääsi laajasti perehtymään rakennuttamiseen ja siihen, miten kannattaa tehdä, miten ei. Mieltä lämmittää tietenkin se, miten näkyvälle paikalle kohde tuli, Pippola sanoo.

– Käytännön projekti antoi varmuutta koulussa opitulle. Oli kiva huomata, että kyllähän me osaamme. Onneksi lähdettiin tähän mukaan, sanoo Hiltunen.

Hän näkee, että projektilla on iso merkitys koko alueelle.

– CLT-rakentamista ei meillä päin vielä kovin paljon ole. Nyt alueelta löytyy yhtäkkiä valtavan paljon niitä, joilla on kokemusta CLT-rakentamisesta: muutama insinööri ja tosi monta tulevaa rakennusalan ammattilaista. Alueen näkökulmasta se on lottovoitto.

Rakennukset siirtyivät viimeistelyvaiheessa lopulliselle paikalleen torille. Niitä yhdistää väliin rakennettu katettu terassi. KUVA Heli Hjälm.

Merkityksellinen hanke Riverian opiskelijoille

Osa julkisivusta on verhoiltu hiilletyllä laudalla. Sitä asentamassa Hiil Oy:n  Evgeny Rongonen (tikkailla) ja Mika Kareinen. KUVA Heli Hjälm.

Riveria-ammattiopistosta tuli työmaalle kymmeniä eri ammattialojen opiskelijoita talonrakentajista sähköasentajiin. Marttakahvion rakennushanke oli poikkeuksellinen tavallisiin koulutöihin verrattuna.

– Opiskelijat pääsivät toimimaan rakennustyömaalla ja oppivat sekä CLT-elementin asennusta että kiinnitystekniikoita. Hyvää oppia tuli myös koneista ja laitteista. Isossa, konkreettisessa rakennushankkeessa rakentamisen perusteet vahvistuivat ja ongelmanratkaisutaidot kehittyivät, sanoo talonrakennusalan lehtori Miika Räätäri.

– Merkityksellistä opiskelijoille ja koko oppilaitokselle on myös se, että olimme mukana hankkeessa, joka jättää jälkeen näkyvällä paikalla olevan, pysyvän maamerkin.

Työt sujuivat hänen mukaansa moitteettomasti ja hyvässä yhteistyöhengessä.

– Mikäli työn aikana ilmeni haasteita ja mutkikkaita paikkoja, yhteistyössä opiskelijoiden, muiden osastojen ja kaikkien toimijoiden kanssa tilanteet ratkaistiin todella nopeasti ja kivuttomasti. Pääsääntöisesti haasteita oli todella vähän, hän sanoo.

Hän sanoo, että CLT-kokemusta opiskelijat tulevat varmasti tulevalla työurallaan tarvitsemaan.

– Uskon ja toivon, että rakenteille tulee entistä enemmän CLT-kohteita, varsinkin pientaloja. CLT on erittäin potentiaalinen rakennusmateriaali. Toisaalta on tärkeätä saada sille näkyvyyttä erityisesti julkisen rakentamisen kautta.

Marttakahvio onkin CLT-rakentamisen mannekiini parhaasta päästä ja arvokas kohde uraansa aloittavien ammattilaisten ansioluetteloon.

Pohjois-Karjalan Marttojen sivut löydät täältä.

Lue myös:

CLT-rakenteinen Marttakahvio on Joensuun Kauppatorin sydän – Hoisko CLT

Artikkelit aihealueittain

Uutisarkisto

Tarjouspyyntö dynaaminen


    Huom! Liitteiden maksimikoko yhteensä 20 MB. Suurten liitetiedostojen lähettämisessä saattaa kestää 20-30 sekuntia. Klikkaa lähetä-painiketta kerran ja odota kunnes saat ilmoituksen onnistuneesta lähetyksestä.