Uutiset, Yleinen

Juhani Lehtola, Tasoitetalo Oy: ”Uskon, että tämä tulee olemaan tulevaisuuden rakentamista” -Kokemuksia.fi

Vuonna 2012 perustettu maalausliike Tasoitetalo tekee rakennusliikkeille tasoite- ja maalaustöitä ympäri Suomen. Tasoitetalon toimitusjohtaja Juhani Lehtola on rakentamassa Jyväskylän Keljoon omakotitaloa, jonka seinäelementit on toimittanut ristiinlaminoituja massiivipuulevyjä tekevä HOISKO.

Lehtola kilpailutti seinäelementtien toimittajaa valitessaan monta eri talotehdasta. HOISKOn CLT-elementit valittiin, koska ne olivat ainoa tapa, jolla arkkitehdin suunnitelmat pystytään toteuttamaan sellaisenaan.

– Kaikilla muilla toimittajilla suunnitelmiin olisi pitänyt tehdä rajuja muutoksia. HOISKOn kanssa pystyimme tekemään juuri sen, mitä oli suunniteltu, Lehtola toteaa.

Erityisen helppo asennus

HOISKOn CLT-elementit eroavat tavanomaisista elementtiseinistä siten, että ne ovat täyttä massiivipuuta. Lehtolan omakotitalon päärakennuksen seinät ovat 240 millimetristä ristiinliimattua massiivipuuta, eikä väliin tarvita ylimääräisiä villaeristeitä. Seinät on helppo asentaa, sillä elementtien tarkkuus on +/- 1 millimetriä.

– Seinistä näkee heti, jos ne eivät ole kerralla paikallaan. Elementit ovat mittatarkkoja, ja kun ne on asennettu, ovat seinät varmasti tiiviit, Lehtola sanoo.

Niin HOISKOn asiakaspalvelu kuin elementtien laatu ovat olleet erittäin hyvällä tasolla. Pinnat on hiottu samanlaiseksi sekä sisä- että ulkopuolelta, joten lopputulos näyttää varmasti hyvältä.

– Moni on käynyt kysymässä, onko tämä elementti oikein päin, kun ulkopuolella on näin siloiset pinnat. Myös HOISKOn asiakaspalvelu on ollut viimeisen päälle. Heti kutsuttiin käymään tehtaalla, ja yhteistyö on ollut mutkatonta koko ajan, Lehtola kehuu.

Suositukset myös muille

Lehtola näkee HOISKOn CLT-elementeissä paljon potentiaalia erityisesti B2B-rakentamisessa. Esimerkiksi talon välipohjaelementti tuodaan paikalle kokonaisena, mikä nopeuttaa työskentelyä huomattavasti.

– Näistä pystyy rakentamaan tehokkaasti ja järkevästi, koska niin monta ylimääräistä työvaihetta jää pois, Lehtola sanoo.

– Uskon, että tämä tulee olemaan tulevaisuuden rakentamista. Ehdottomasti uskallan suositella HOISKOa rakennusliikkeille ja kuluttajille. Tämä on erittäin mielenkiintoinen tuote, ja aion itsekin käyttää sitä jatkossa. Minulla on täysi luotto siihen, että nämä kaverit ymmärtävät puun päälle, hän päättää.

 

Artikkelit aihealueittain

Uutisarkisto

Tarjouspyyntö dynaaminen


    Huom! Liitteiden maksimikoko yhteensä 20 MB. Suurten liitetiedostojen lähettämisessä saattaa kestää 20-30 sekuntia. Klikkaa lähetä-painiketta kerran ja odota kunnes saat ilmoituksen onnistuneesta lähetyksestä.