CLT-rakentaminen mahdollisti fiksut ratkaisut ja poikkeavan lopputuloksen
Vaasan Pukinkulmaan on parhaillaan rakentumassa uusi innovaatiokeskus Wasa Innovation Center. HOISKO toimitti ja asensi ulkomuodoltaan vaativaan rakennukseen CLT-elementit. CLT-rakentamisen ansiosta on saatu aikaan perinteisestä rakentamisesta hyvinkin poikkeavia ratkaisuja. Innovaatiokeskuksen on tarkoitus tulevaisuudessa yhdistää useiden eri alojen osaamista saman katon alle. Rakennuksen …
”Uskomme vahvasti, että olemme saaneet terveen ja turvallisen koulun” -kokemuksia HOISKO CLT:stä
Laukaan Vuonteelle on juuri valmistunut ekokoulunakin tunnettu Satavuon koulu sekä päiväkoti. HOISKO on toimittanut kouluun kaikki puuelementit. Kotimaisesta tiukkasyisestä kuusesta tehdyt CLT-levyt ovat jo itsessään ekologinen valinta. Ne täyttävät myös koulun sisäilmalle ja huollettavuudelle asetetut tavoitteet. Satavuon koulun rakentaminen sai alkunsa, …
Laukaan Satavuon koulu on Suomen ekologisin koulu – materiaalina HOISKO CLT
Lukuvuosi on alkanut ensimmäistä kertaa nyt myös Laukaan ekokoulunakin tunnetussa Satavuon aluekoulussa. Massiivipuisen HOISKO CLT-rakenteen lisäksi koulun muissakin materiaali- ja palveluvalinnoissa on pitkälle huomioitu ympäristöystävällisyys lähiruokaa ja vähäpäästöistä kuljetusta myöten. Koulu on suunniteltu sadaksi vuodeksi sadalle oppilaalle. Hyvällä suunnittelulla CLT-rakenne mahdollistaakin …
Massiivipuusta rakennetaan terveellisiä kouluja
Juttu: Rakennamme.fi 29.3. ”-HOISKO Future -konseptia lähdettiin suunnittelemaan oppimisympäristön eli oppilaiden, opettajien ja henkilökunnan tarpeiden kautta niin, että rakennukset ovat monikäyttöisiä. Rakentaminen on helppoa ja kustannustehokasta, sillä materiaali ei aseta arkkitehdille tai rakennustekniikalle reunaehtoja. Koulut ovat yhä enemmän monitoimitaloja, joten tilojen …
Tule meille töihin!
Haemme tehtaallemme TEKNISTÄ SUUNNITTELIJAA vakituiseen työsuhteeseen, pääasiallisena tehtäväalueena elementtisuunnittelu. Kelpoisuusvaatimuksena on CAD- ja CAM-osaaminen. Lisäksi haemme henkilöitä TUOTANTOON CLT-massiivipuun valmistusprosessiin, vakituiseen työsuhteeseen. Koulutamme valitut henkilöt työtehtäviin. Hakijoilta edellytetään yhteistyökykyä, vastuullisuutta, joustavuutta ja kykyä itsenäiseen työhön sekä halua jatkuvaan uuden oppimiseen. Paikat täytetään …
Laukaan ekokoulu rakentuu HOISKO CLT:stä, Ilkka-lehti 23.3.
HOISKOssa tehtiin historiaa, kun Laukaan ekokouluprojektin ja CLT Finlandin välinen tuotantosopimus vahvistettiin eilen keskiviikkona, kirjoittaa Johanna Heikkilä Ilkka-lehdessä. Tilaus on HOISKOn ensimmäinen julkinen kohde, ja vastaa tuotantomäärältään noin kymmentä omakotitaloa. Laukaaseen rakentuu kolmen kylän yhteinen koulu, joka tulee noudattamaan ekologisuuden ja …
HOISKOssa juhlittiin Suomen suurimman CLT-tehtaan avajaisia innostunein mielin
”Alajärvellä nähdään kuin pienoiskoossa se käänne, jota Suomessa parhaillaan eletään. Täällä yrittäjien ja kaupungin yhteistyöllä on otettu niskalenkki vaikeuksista ja satsattu uuteen. Tästä uusi CLT-tehdas on mainio esimerkki”, kannusti maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen avajaispuheessaan HOISKOssa Torstai-lehden mukaan. Tiilikaisen lupaamat puurakentamista …
HOISKOn CLT-tehtaan avajaiset suorana netissä tänään 14.2. klo 14!
Tervetuloa seuraamaan HOISKOn CLT-tehtaan virallisia kutsuvierasavajaisia suorana live-lähetyksenä tänään 14.2. klo 14 lähtien! Tehtaan tulee avaamaan maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen. Tässä klo 14 avautuva linkki lähetykseen: https://www.youtube.com/channel/UCd4Kqsgl3HFpLFnUnDxLPJA/live Tulossa HOISKOssa: 18.4. Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien Yrittäjätreffit ja ilmojen lämmetessä avoimien ovien päivä. Seuraa …
”CLT Finland Oy kerää puun ympärille osaajien arvoketjun” – Ilkka 24.1.2017
”Ensimmäiset erät ristiinlaminoitua massiivipuuta, CLT:tä, ovat valmistuneet”, projektipäällikkö Maarit Liikala julkistaa Ilkka-lehdessä Johanna Heikkilän kirjoituksessa HOISKOssa käynnistyneestä ”CLT:n hyödyntämisen arvoketjun selvittäminen”-hankkeesta. Hallituksen puheenjohtaja Jukka Peltokangas täydentää kysyntää olevan mittavistakin kohteista. HOISKO tähtää kuitenkin CLT-rakentamisen tunnetuksi tekemiseen myös tavallisessa omakotirakentamisessa ja haluaa esiintuoda …
Ilkka Newspaper 18.12.2016: ”Finland’s largest launching in Hoisko, Alajärvi”
The vision is taking HOISKO to the top” writes Johanna Heikkilä in last Sunday’s Ilkka newspaper. She describes HOISKO value chain as an ”ingenious ensemble” of woodworking expertise and a holistic know-how from forests to a complete building. The value chain is …
- 1
- 2