Esittelyssä HOISKO CLT:n avainhenkilöt: Matti Yli-Sissala
HOISKO CLT:n työssäkäyvillä osakkailla on yhteensä noin 150 vuoden työkokemus liimattujen massiivipuurakenteiden parissa. Matti Yli-Sissalalla on alan kokemusta noin 30 vuotta. Hän luotsaa HOISKO CLT:n suunnittelutiimiä. Matti Yli-Sissala on tehnyt koko työuransa massiivipuun parissa suunnittelu- ja kehitystehtävissä. – Massiivipuu on aina …
Esittelyssä HOISKO CLT:n avainhenkilöt: Jukka Peltokangas
HOISKO CLT:n vahvuus on kokonaisvaltainen massiivipuuosaaminen. Yrityksen työssäkäyvillä osakkailla on yhteensä noin 150 vuoden työkokemus liimattujen massiivipuurakenteiden (lamellihirsi, liimapuupalkki, CLT) parissa. Jukka Peltokankaalla alan kokemusta on noin 40 vuotta. Hän toimii HOISKO CLT:llä myynnissä ja vastaa tuotekehityksestä sekä tutkimuksesta. – Selvitä …
Asumman konseptilla syntyy moderni, yksilöllinen ja muuttovalmis CLT-koti
Suunnittelun automatisointi ja CLT-elementtien pitkälle viety esivalmistus mahdollistavat kustannustehokkaan ja nopean rakentamisen. Etätyön arkipäiväistyminen on vapauttanut ihmiset muuttamaan sinne, missä on oma unelmien paikka asua. Mutta kuinka toteuttaa omia toiveita ja arvoja vastaava koti? Kuinka pitää käsissä koko laaja rakennusprojekti? Mistä löytää …
Sisustussuunnittelija Maru Hautalan käsittely- ja värivinkit CLT:lle
Massiivipuulle sopivat tummatkin sävyt, mutta ethän peitä puun syitä. Sisustussuunnittelija Maru Hautala on tuttu kasvo sisustamisen somevaikuttajana ja blogistina sekä useiden viime vuosien asuntomessukohteiden sisustussuunnittelijana. Hänen suunnittelutoimistonsa, Suunnitteluhuone NIONIO Oy, erikoisalaa ovat täyspuukohteet ja erikoisosaamistaan massiivipuupintojen käsittely, josta hän on julkaissut myös …
Vastuullinen yrittäjä halusi rakentaa toimitilat CLT:stä
Villa Alpa tarjoaa viihtyisät puitteet myymälälle ja henkilökunnalle. Nopea CLT-rakentaminen oli myös ratkaisu rakennushankkeen tiukkaan aikatauluun. Jyväskyläläisen Heikki Timlinin johtaman ja perustaman Alpan kestävät, laadukkaat alpakanvillaiset Alpa®-neuleet ovat valloittaneet sydämiä sekä menestyneet Suomen ja Ruotsin markkinoilla. Kova kasvu on asettanut haasteita juuri …
“CLT:stä on helppo suunnitella ja rakentaa”
Miten sovitetaan yhteen toiveet ja tontti? Arkkitehti Kaisa Hirvaskoski-Leinonen evästää, että tonttia hankkiessa on tärkeä tietää, mitä talolta haluaa ja sallivatko tontti ja kaava sen, mitä halutaan. Suunnittelija onkin hyvä ottaa projektiin mukaan jo aikaisessa vaiheessa – mielellään jo tontin etsinnässä. – …
Mitä pitää tietää CLT-talon sähkösuunnitelmaa tehtäessä?
Monesti törmää siihen, että CLT-kohteen sähkösuunnittelua arastellaan ja sen ajatellaan olevan vaikeaa. Tämä on ymmärrettävää, koska monilla sähkösuunnittelijoilla ei ole vielä siitä kokemusta. Suunnittelija Matti Yli-Sissala HOISKO CLT:ltä korostaa, että CLT-rakennuksen sähkösuunnittelu ei juurikaan poikkea mistä tahansa kohteesta. Olennaisin ero on se, …