Kootaanko voimat ja toteutetaan yhteinen puurakennuskonsepti?
HOISKO ja Into Seinäjoki haastaa maakunnan puutuotealan yrityksiä mukaan punomaan uutta juonta puurakentamiseen. Yksin tekemisen aika on ohi – mitä voimme tehdä yhdessä myydäksemme enemmän ja saadaksemme vientiin voimaa? Tavoitteena on yhdistää voimavaroja ja löytää kustannustehokkaita ja käyttäjäystävällisiä ratkaisuja rakentamiseen. Miten koostamme …
”CLT Finland Oy kerää puun ympärille osaajien arvoketjun” – Ilkka 24.1.2017
”Ensimmäiset erät ristiinlaminoitua massiivipuuta, CLT:tä, ovat valmistuneet”, projektipäällikkö Maarit Liikala julkistaa Ilkka-lehdessä Johanna Heikkilän kirjoituksessa HOISKOssa käynnistyneestä ”CLT:n hyödyntämisen arvoketjun selvittäminen”-hankkeesta. Hallituksen puheenjohtaja Jukka Peltokangas täydentää kysyntää olevan mittavistakin kohteista. HOISKO tähtää kuitenkin CLT-rakentamisen tunnetuksi tekemiseen myös tavallisessa omakotirakentamisessa ja haluaa esiintuoda …
HOISKO aloittaa hankkeen yhteistyömahdollisuuksien selvittämiseksi
Kuten puu, ei yrityskään ole vahvimmillaan yksin. HOISKO on aloittanut hankkeen CLT:n arvoketjun selvittämiseen ja sen tuomien liiketoimintamahdollisuuksien hyödyntämisen kartoittamiseksi projektipäällikkönään Maarit Liikala. Etsimme hankkeen avulla yhteistyömahdollisuuksia sekä uutta osaamista massiivipuun jalostuksen arvoketjuun. Alueen rakennustuoteteollisuudesta ja sen alihankkijoista etsitään kumppaneita kehittämään …